Tuollainen kiva sanonta olisi helmikuulle. Mutta ei tämä kyllä kovin heleätä ole ollut. Vesisadetta lähinnä.. Välillä toki luntakin ja pikkasen pakkasia. Sen verran ainakin,että tie pyysvät enimmän aikaan vaarallisen liukkaina.

Näin öljy/puulämmittäjän toki talvi on ollut ihanteellinen. Paljon mennyt puuta ja hyvin vähän öljyä.

Meinaavat nuo halot nyt tupata loppumaan. Vaikka niitä kyllä reilusti on ollut varastossakin. Öljyä ei sitten vastaavasti ole mennyt paljoakaan. Mikä toisaalta on hyvä,,kun se on niin kallistakin.. ja muuten..

 

Käsityö rintamallakin on ollut aika hiljaista. Minulla ollut kaikenlaisia menoja, niin se on jäänyt vähän vähemmälle.

Tyttärelle ompelin lasten huoneeseen verhot. Ne olikin sellaiset pikkasen työlläämät, kun ikkuna ei ollut mikän läheskään normi kokoinen. Kantata piti joka reunalta. Ja kaiken lopuksi kankaassa oli vielä virhe. Toki kankaan myyjä lähetti uuden,mutta virhe oli siinäkin palassa. Ja virhe kun on keskellä kangasta,,niin se teki hommasta jännitävän. 

No uusia en lakanut ompelemaan,vaan laiton jo tehtyihin verhoihin,,pitsiä. Niin sillä tavalla saatiin sekin asia j´hoidettu. Ja huoneessa, kun oli harmaata ennestään,,näin saatiin verhot kivasti "istutettua" siihen värimaailmaan. Kun verhojen muute oli tarkoitus olla väriläiskänä.

Tässpä kuvaa verhosta paikallaan:

Ommellut verhot, itse ommellut verhot.

IMG-20200216-WA0000.jpg

Ihan kivasti tuo pitsi noihin sopi.

Kangas on Myllymuksut: Pellava viskoosi.

Sitten tyttärellä oli toiveissa saada vaunuverho. No ompelemaan sitä piti alkaa, kun eihän sitä nettikaupoista mitään kaksosten vaunuihin sellaista myydä.

Ohjeita ja kaavan piirto apuja kävin hakemassa täältä bogista:http://villajavilla.blogspot.com/2014/08/diy-vaunuverho.html

Ohje oli selkeä ja ymmärrettävä

Tälläiset niistä tuli. Laitan vielälisä kuvia,,kun saan sellaisia paikallaan olevia.

Vaunuverho, kuomuverho, vaunuverho kaksosille, vaunuverho kaksosten vaunuihin.

DSCN8481.jpg

Vaunuverho, kuomuverho, vaunuverho kaksosille, vaunuverho kaksosten vaunuihin.

Kangas on Lennon ja löytyy ainakin facebookista: https://www.facebook.com/pg/Lenno.fi/photos/?ref=page_internal

Ja malli tuolata bogista.Tämä trikookangasta ja sopii paremmin talvella käytettäväksi. Toisen tein sellaisen kesällä käytettävän puuvilla kankaasta. Kangas on jotakin vanhaa,jota olen säilytellyt. Joten sen alkuperää en muista.

Vaunuverho, kuomuverho, vaunuverho kaksosille, vaunuverho kaksosten vaunuihin.

DSCN8482_LI.jpg

Vaunuverho, kuomuverho, vaunuverho kaksosille, vaunuverho kaksosten vaunuihin.

Tässä lupaamani kuvat vaunuverhoista: Vähän on hämäriä kuvia :)

Vaunuverho, kuomuverho, vaunuverho kaksosille, vaunuverho kaksosten vaunuihin.

87058683_267386517577564_903140300606668

Vaunuverho, kuomuverho, vaunuverho kaksosille, vaunuverho kaksosten vaunuihin.

Tästä kesämallista tuli liian pitkä. Se pitää vielä lyhentää..

Vaunuverho, kuomuverho, vaunuverho kaksosille, vaunuverho kaksosten vaunuihin.

87499445_199849881128617_428462967049578

Vaunuverho, kuomuverho, vaunuverho kaksosille, vaunuverho kaksosten vaunuihin.

Tässäkin olisi  saanut olla vähän lyhyempi :)

Lopun aikaa on neulonut itselleni perusvillasukkia. Yhdet tein kaksinkertaisina,,mutta lput olen neulonut yksinkerta

isina. Sitä kun neuloo kakkosen puikoilla aikuisen villasukkia,,siinä vierähtää tovi. Lankaa ostin kilon ja koko sen määrän aion sukiksi neuloa itselleni.

Villasukat, neulotut sukat, neulotut villasukat, perusvillasukat, neulotut perusvillasukat, neulesukkia

DSCN8480.jpg

 

Villasukat, neulotut sukat, neulotut villasukat, perusvillasukat, neulotut perusvillasukat, neulesukkia

Lanka on : Svarta Fåret Frost.

Eipä tässä muuta tällä erää. Katsellaan ampumahiihson MM ja ootetaan,että millaista säätä saadaan hiihtolomalle. se kun olla meillä viikolla 10 ja saadaan lapsenlapsia kylään.

 

Aurinkoista helmikuuta ja mukavia käsityö hetkiä.

251935-1_740x.jpg