Oikein hyvää tätä uutta vuotta kaikille! On taas aikaa vierähtänyt tänne kirjoittelusta, mutta ei vain sitä jotenkin ole ehtinyt. Joulukiireet, lumityöt ja talon lämmitys siinä kiiresimmät hommat. Käsityöt ovat toki siinä rinnalla kulkeneet.
Syksyllä tässä kaksosille ompelin housuja. Leggingsejä tällä kertaa. Ajattelin laitta niistä nyt kuvia, ennenkuin pitää alkaa ommella uusia.
Osaa leggingsejä on kahdet kappaleet. Jos kankaasta vain tuli. Kaksoset on tyttö ja poika, mutta he saavat itse valita värinsä vaatteissa. Joten jos Oliverikin haluaa vaaleanpunaiset housut, niin siihen on annettu mahdollisuus. Eli samanvärisiä ei ole sen takia kahdet, että olisi pukea samanlaisiin, mutta on mahdollista. Tai sitten heillä on kahdet samanväriset housut itsellään käytössä. En ole väreillä rajoittanut käyttöä. :)
Laitetaanpa ensin ihan yhteiskuva kaikista housuista. Kankaat ovat kaikki Majapuusta
Lasten ommellut leggingsit, ommellut leggingsit, ompellut housut, lasten housut, ompele lapselle leggingsit
Lasten ommellut leggingsit, ommellut leggingsit, ompellut housut, lasten housut, ompele lapselle leggingsit
Laitetaanpa tähän kuvia sitten vähän vähemmässä määrässä.
Lasten ommellut leggingsit, ommellut leggingsit, ompellut housut, lasten housut, ompele lapselle leggingsit
Kaava on: Ottobre 6/2012, malli 26 Ropina nimeltään ja koko on 104cm. Kangas: Majapuu; Puuvilla-elastaani trikoo; Batiikki harmaa ja viileät vaaleanpunaiset. Se batiikki kuvio ei oikein hyvin näy kuvassa, mutta on ihan kiva.
Lasten ommellut leggingsit, ommellut leggingsit, ompellut housut, lasten housut, ompele lapselle leggingsit
Kankaat on: Majapuu Minttu on: Majapuu orginal: Välke, minttu ; design Ruija Kariniemi-Dreampool design ja raidallinen; Digitrikoo; Glitter palloja raidoissa, vaalea murrettu roosa. Kaava on: Ottobre 6/2012, malli 26 Ropina nimeltään ja koko on 104cm.
Sitten lisää kuvia housuista.
Lasten ommellut leggingsit, ommellut leggingsit, ompellut housut, lasten housut, ompele lapselle leggingsit
Vasemmanpuoleiset eivät ole noin vaaleanpuiset luonnossa. Yritän laitaa kuvaa oikeasta värisävystä.
Kankaat on Majapuu: trikoita, joiden nimi on: Viivoja kuin strösseliä ja värit on murettu roosa ja poltettu oranssi.
Kaava on; Ottobre 6/2012, malli 26 Ropina nimeltään ja koko on 104cm.
Tässä kuvaa roosasta:
Tämä on lähinnä oikea sävy.
Lasten ommellut leggingsit, ommellut leggingsit, ompellut housut, lasten housut, ompele lapselle leggingsit
Kankaat ovat : Majapuu: Minikolmiot, värit vasemmalta alkaen; Harmaa, murrettu roosa, sinappi ja ruoste.
Kaava on: Ottobre 6/2012, malli 26 Ropina nimeltään ja koko on 104cm.
Murettu roosa ei ole noin vaaleanpunainen.
Tämä kuvaa väriä paremmin.
Lasten ommellut leggingsit, ommellut leggingsit, ompellut housut, lasten housut, ompele lapselle leggingsit
Ja vielä muutama leggingsit.
Minusta nämä farkkua jäljittelevät kuosit ovat kivoja. Aika usein osan niitä.
Kankaat on : Majapuu Digitrikoo Farkun kuvaa, harmaa ja digitrikoo Farkku, vaalea viileä farkkukuvio.
Kaava on: Ottobre 6/2012, malli 26 Ropina nimeltään ja koko on 104cm.
Siinä olivat housu ompelut tällä erää. Seuraavalla kerralla olisi sitten collegehousuja luvassa nyt ainakin.
Laitan tähän lopuksi yhdestä aamuruskosta kuvaa. Oli niin kaunis talvinen aamu
Kommentit