Muutaman paidan olen kaksosille ehtinyt ompelemaan. Tällä kertaa se muutama om tosiaan vaina kolme.

Minun aika meni ommellessa heille yöpaitoja ja yöpukuja. Seuraavalla kerralla saate niitsä kuvia. En kuitenkaan laita niitä kaikkia kerralla, koska minä ompelin todella monta niitä.

Nyt näihin paitoihin. Nämä oli alunperin ommeltu sillä ajatuksella, että paidat Oliverille ja mekkoja Juulia. Nooh mekkoja en ehtinyt ompelemaan. Joten lähetin vain paidat. Paidoissa kävi hauskasti, että Juulia halusi sinipohjaiset paidat ja Oliverille jäi vihreä pohjainen. Oliveri kuulemma kyllä suutui siskolle, näistä paita valinnoista.

Joten tässäpä niistä kuvia.

Lapsen pitkähihainen paita, lapsen ommeltu pitkähihainen paita, trikoopaita, lapsen trikoo paita, ommeltu trikoopaita lapselle, lapselle ommeltu paita.

DSCN1757%20%282%29.jpg

Kaava on tuttu Ottobre 1/2021, malli 14 ja kangas on Myrtikki; KÄNPPGÖK trikoo design: Pink Poo ab; Sara-Li  Berngarn-Wallerstedy.

Tämän ja seuraavan paidan Juulia valitse itselleen. En olisi osannut arvata, että näistä olisi mikään henen mieleensä.

Lapsen pitkähihainen paita, lapsen ommeltu pitkähihainen paita, trikoopaita, lapsen trikoo paita, ommeltu trikoopaita lapselle, lapselle ommeltu paita.

DSCN1754%20%282%29.jpg

Kaava on tuttu Ottobre 1/2021, malli 14 ja kangas on Myrtikki; Dino trikoo design: Pink Poo ab; Sara-Li  Berngarn-Wallerstedy.

Lapsen pitkähihainen paita, lapsen ommeltu pitkähihainen paita, trikoopaita, lapsen trikoo paita, ommeltu trikoopaita lapselle, lapselle ommeltu paita.

DSCN1752%20%282%29.jpg

Tämä paita jäi sitten vain Oliverille. 

Kaava löytyyOttobre 1/2021, malli 14 ja kangas on Myrtikki; Skedesaurus trikoo.

Siinä olivat paidat tällä kertaa. Lisää ompelemia paitoja löytyy täältä ja täältäkin.

Syksyllä sain ostaa suppilovahveroita. Toki keräisin itse, mutta en ole niitä löytänyt. Ja jotka tietää paikat pitävät ne omana tietonaan. No sienet olivat sen verta edullisia, ettei haitannut niistä maksaa.

Netistä sitten etsimään piirakka ohjetta. ja hyvä löytyikin Arlalta. 

Niin hyvä, ettei kokeilien ohjetta useamman kerran. Ohjeesta poiketen jätin purjon pois ja sieniä laitoin enempi.

Suppilovahveropiirakka, sienipiirakka

DSCN1747.jpg

Suppilovahveropiirakka, sienipiirakka

Löysin  ihan kivoja juustoraasteitakin Arlalta.

DSCN1748.jpg

Suppilovahveropiirakka, sienipiirakka

Piirakkapohja oli yllävän helppo tehdä ja pysyi hyvin reunoilla esipaiston aikana. Tein jopa yhden piirakan ihan kokeeksi parastusta varten. Ja oli oiken hyvää vielä sulaneenakin. Tästä kyllä tuli minun lempiohje. Vielä en ole kokeillut pakastetuista sienistä tätä.

Suppilovahveropiirakka, sienipiirakka

DSCN1749.jpg

Ja kuten huomaat seiniä on reilusti.

Suppilovahverokeittoakin kokeilin,mutta aina tämä käyttämäni ohje ei ollut minulle mieleen. Ei minusta tullut tämän sienikeiton ystävä.

DSCN1750.jpg

Kyllä sitä söi,mutta en jäänyt kaipaan sitä. Pysyn näissä piirakoissa.

Tämä näistä sienistä ja ompeluista. Laitan lopuksi yhden talvisen kuva, ja toivottelen teille mukavia talvipäiviä.

DSCN1960.jpg

Terijoensalava on kyllä talvellakin kivan värinen.